Elävä musiikki hengittää tilaisuuden mukana.

Häissä musiikin suurin merkitys on saada aikaan yhteinen iloinen tunnelma. Elävä musiikki sytyttää tapahtuman henkiin aivan erityisellä tavalla.  Taitava esiintyjä luo tilaisuuteen hyvän tunnelman ja innostaa juhlaväkeä eläytymään ja nauttimaan musiikista. Ja mikä tärkeintä houkuttelee väkeä tanssilattialle.

Esa Alavillamo E Alavillamo duosta kertoo, että hyvät tanssit syntyvät oikeanlaisen biisivalikoiman avulla. “Settilista suunnitellaan yhdessä hääparin kanssa siten, että mukana on hääparin omaa lempimusiikkia sekä kokoelma tunnelmaan sopivaa tanssimusiikkia eri aikakausilta.”  Yleinen käytäntö häissä on Alavillamon mukaan kahden tai kolmen setin kokonaisuus. Yksi muodostuu perinteisemmästä tanssimusiikista, kuten valssit, humpat, tangot ja jenkat. Viimeinen tai kaksi viimeistä settiä koostuvat pop- ja rock ym. kevyen musiikin tanssikappaleista ja rakkausballadeista. Duo E. Alavillamon voi tilata esiintymään myös kirkkoon

http://www.duoealavillamo.com/